*

AINOAHELMI

Matkapäiväkirja: Goa, Intia

Kohti Intiaa

Päätimme avopuolisoni kanssa lähteä äkkilähtönä matkalle. Syksyn aikana läheisiämme on saatettu haudan lepoon kolmin kappalein ja muutoinkin elämä on niin sanotusti potkinut päähän molempia oikein kunnolla, joten rentouttava rantaloma oli paikallaan.

Aluksi mietimme ihan perinteistä Teneriffaa tai Kap Verdeä. Yhtäkkiä mieleen tuli, että miten olisi Goa? Hinnat nähtyämme varasimme matkat heti. Lennot ja hotelli kahdeksi viikoksi kustansi ainoastaan 520€/hlö. Hotelliksi valitsimme Sea Breezen Pohjois-Goan Calangutesta.

Intian suurlähetystö Helsingissä lupaa sivuillaan viisumit suomalaisille ja virolaisille kahdessa viikossa ja siihen tietysti luotimme. Hoidimme paperit heti kuvineen kaikkineen lähetystöön, mutta kahden viikon kuluttua ei viisumeja kuulunutkaan. Soitimme useaan kertaan kaikkiin mahdollisiin lähetystön numeroihin kenenkään kuitenkaan vastaamatta. Vihdoin kun joku vastasi, saimme tietää, että viisumeissa menee yleensä noin kuukausi ja että tieto netissä on väärä. Loistavaa. Onneksi he suostuivat hoitamaan viisumimme niin, että ne ehtivät postissa meille Ouluun ennen matkaa.

Lensimme Intiaan Finnairin lomalennolla. Iso virhe. Finnair ei ole koskaan kyennyt tarjoamaan asiallista palvelua, kun olen lennolla ollut. Menomatkalla lento oli sentään ajoissa, mutta kone pienenpieni ja ahdettu aivan täyteen suomalaisia lomamatkailijoita (jotka kutsuvat itseään maailmanmatkailijoiksi, koska ovat nähneet kaikki maailman turistikohteet Kanariansaarista Goaan). Lomasesonki oli juuri alkanut Goalla marraskuussa kun sinne saavuimme. Runsaiden sateiden vuoksi matka kannattaa ajoittaa marras- ja helmikuun välille. Joulukuussa esimerkiksi on vain kaksi sadepäivää, joten lämpöä ja aurinkoa riittää varmasti.

Olin syyskuussa Nepalissa, joten en kokenut kulttuurishokkia samaan tapaan kuin puolisoni. Hän kauhistui jo tunnin kestäneellä bussimatkalla kentältä hotellille, että tämmöistäkö se nyt on. Ei ollenkaan ihme; roskia, lehmiä ja koiria kaikkialla, käsittämätön liikenne.. puhumattakaan kuumasta ilmastosta tai pääkatujen hajuista. Oma shokki alkoi vasta hotellilla. Ensinnäkin hotellin laukunkantaja nappasi epähuomiossa minun laukkuni ja vei sen jollekin toiselle suomalaiselle. Laukun takaisin saatuani ja huoneeseen päästyäni järkytyin. Suihku oli lähes umpeen kalkkeutunut, sängyssä oli peittona vain yksi lakana ja huone noin muutoinkin kovin karu sisustukseltaan. Sillä hetkellä kaksi viikkoa alkoi tuntua erehdykseltä. Nepalissa ehdin jo tottua siihen, että hotellihuoneet haisevat homeelta ja suihkut ovat huonoja, mutta ainakin siellä oli hiustenkuivaaja, shamppoota ja saippuaa. Kahden päivän kuluttua huoneessa ei ollut enää mitään vikaa. Henkilökunta korjasi suihkun ja hiuksetkin kuivuivat lämpimässä ilmastossa varsin nopeasti itsestään. Sitä paitsi: ilmastointi toimi!

Rannalle, rannalle!

Päätarkoitus lomallamme oli yksinkertaisesti rentoutua. Odotin itse ehkä eniten rantoja ja Arabianmeressä uimista, joten ensimmäisenä päivänä pienen lounasretken jälkeen päätimme ottaa ensimmäisen taksin. Silloin tapasimme kuskimme. Hän oli taksikuski, joka kuljetti meitä kahden viikon ajan joka ikinen päivä milloin minnekin. Halusimme käydä Baga Beachilla ja sinne myös suuntasimme. Hän kertoi heti alkuun, että hän voisi viedä meidät paljon rauhallisimmille rannoille, mutta koska emme vielä mitään olleet nähneet, päätimme aloittaa lähimmästä. Tässä vaiheessa täytyy muistaa kertoa, että Intiassa rahayksikkö on tosiaan rupia ja meidän matkan aikana eurolla sai 69 rupiaa. Baga oli alle kilometrin päässä hotellistamme, mutta koska meikäläiset ei ilmastossa paljon kävele, otimme taksin. Hintaa taksimatkalle kertyi 150 rupiaa.

Valitsimme rannalta lähimmän shackin (siis rannoilla on useampia shackeja, joista voi ostaa vähintään ruokaa ja juomaa. Shackeilla on rantapedit, jotka ovat asiakkaille ilmaisia kun ostaa heiltä ruoat ja juomat). Rannalla ostimme tottakai ensimmäiset helyt ja krääsät "rättikauppiailta". Rannoilla kiertää siis ihmisiä, jotka myyvät huiveja, vaatteita, koruja, hierontaa... Jarkko otti myös ensimmäisen selkähieronnan ja minä puolestani jalkahieronnan. Tinkaamisesta huolimatta erehdyimme maksamaan tuosta lystistä yhteensä 1000 rupiaa joka oli aivan naurettava hinta. Tämän opimme myöhemmin seuraavalla rannalla, jossa selkähieronta maksoi 300 rupiaa.

Huijareita on kaikkialla

Tinkaaminen oli aivan toista kuin Nepalissa, jossa hinnat olivat valmiiksi jo niin halpoja, ettei niistä viitsinyt tingata paljoakaan pois.  Goalla joutui tinkaamaan kauppiaan pyytämästä hinnasta 2/3 pois ja sittenkin saattoi maksaa tuotteesta naurettavan hinnan. Kaikista paras keino oli vain tinkaamisen lopulla ilmoittaa viimeinen hinta ja lähteä kävelemään. Myyjä juoksi kyllä perään, jos tahtoi myydä tuotteensa.

Jarkko kävi pesettämässä pyykkiä useammankin kerran Marias Laundry -nimisessä paikassa hotellin lähellä. Lupauksista huolimatta hotellissa kun ei ollut pesupalvelua. Kun ensimmäisellä kerralla menimme viemään pyykkiä, olimme aivan ummikoita. Kysyimme Mariaa mutta meidät vastaanotti aivan väärä nainen. Hän onnistui myymään Jarkolle pari paitaa ja shortsit ja lupasi pesettää pyykit Marialla. Pyykkien pesun hinnaksi hän kertoi 150 rupiaa. Kun emme hinnoista vielä mitään tienneet, tyydyimme siihen. Seuraavana päivänä pyykkejä hakiessamme meille selvisi, että ensinnäkin pyykkäyksen hinta oli vain 60 rupiaa ja toiseksi tämä meitä palvellut nainen ei ollut antanut Marialle rahoja ollenkaan. Pulitimme pyykistä siis aivan liikaa. Onneksi pyykit oli pesty ja vielä silitettykin. Ja kaikki bokserit olivat tallessa.

Taskuvarkaisiin emme törmänneet, mutta kerjäläisiä riitti. Taksikuskimme tosin huolehti joka kerta, että pidän laukustani kunnolla kiinni. Hän myös tiesi kertoa, että osa kerjäläisistäkin on huijareita: he ostavat tai lainaavat pieniä lapsia ja väittävät olevansa köyhiä keräten siten intialaisten mittakaavassa huomattavia summia turisteilta. Lähinnä yleisin huijaustapa oli kuitenkin yrittää kyniä kaikki rahat asiakkaalta. Oli matkailijan tehtävä huolehtia, että tiesi mitä mistäkin suurinpiirtein kannattaa maksaa, jottei tule huijatuksi. Tässä auttoi huomattavasti, jos tunsi paikallisen. Myyjistä moni on muualta Intiasta tulleita, eivätkä goalaiset pidä siitä, että he kohtelevat turisteja huonosti. Monsuunikaudeksi he jättävät Goan ja palaavat jälleen säiden parannuttua.

Hyvin erilainen turistikohde

Goa eroaa muista tyypillisistä turistikohteista siinä, että hotellit sijaitsevat keskellä paikallista asutusta. Kaikkialla näkee aitoa Goaa, aitoja ihmisiä arjen askareissa. Portugalin ja Intian kulttuurit ovat sekoittuneet täysin Goalla aikojen saatossa. Goa oli täynnä kauniita portugalilaisia ja intialaisia taloja, jotka oli maalattu mitä erikoisimmilla väreillä. Goa lienee ainoa paikka Intiassa, jossa saa muutakin kuin kananlihaa (ei tosin monestakaan paikasta). Vaikka katolisia oli paljon, he eivät voineet kuvitellakaan syövänsä lehmää, joka on heillekin pyhä eläin. Lisäksi katolisetkin uskovat Goalla moneen hindujumalaan.

Goalaiset ovat todella ystävällisiä. He kyselevät kuulumisia, juttelevat ja tarjoavat apua ilman halua hyötyä siitä mitään. Juttelin monien naisten kanssa heidän elämästään ja omastani. Kysyessäsi keltä tahansa mitä tahansa, vastaus on aina "no problem!". Palvelu tosiaan pelasi.

Uskontoja

Meille jäi oppailta sellainen käsitys, että hindutemppeleihin ei yleensä ole mitään asiaa ei-hinduilla. Kuskimme oikaisi käsityksemme ja lupasi viedä meidät temppelikierrokselle.  Matkustimme hänen pikkutaksilla parin tunnin matkan (liikkuminen oli hidasta, parissa tunnissa saatoimme ajaa vain 60km) Ganesha-temppeliin. Se oli kyllä mieleenpainuva kokemus. Kävimme myös kahdessa muussa temppelissä, jotka olivat paljon suurempia kuin Ganesha-temppeli, mutta eivät ollenkaan niin hienoja. Toiseen emme sitten päässeetkään sisään, sillä venäläisten turistien käytöksen seurauksena ovelle oli tullut kyltit ja vartijat, jotka kielsivät pääsyn muilta kuin intialaisilta. Venäläiset olivat goalaisten inhokki numero yksi. Siinä missä goalaiset yrittävät parantaa jätehuoltoa ja palvella turisteja, venäläiset roskittavat ja käyttäytyvät epäkohteliaasti (esimerkiksi rannalle he tulevat omien viskipullojen ja kokiksien kanssa ja vaativat saada rantapedit ilmaiseksi ja palvelun venäjäksi).

Hindutemppeleiden kaupoista kannattaa ostaa haluamansa jumalpatsaat. Tällöin maksaa tavarasta kiinteän hinnan ja auttaa samalla temppelin ylläpidossa. Temppeleiden kunnossapidosta pidetään huolta ainoastaan lahjoitusten avulla. Temppelin kanttiinissa kävimme syömässä ja huomasimme, että jos oikeasti haluaa syödä halvalla, kannattaa uskaltautua paikallisten käyttämiin ruokapaikkoihin. Kahdella eurolla saimme lounaan kolmelle hengelle.

Katolisia kirkkojakin pääsimme näkemään kuskimme opastamana. Pääsimme sellaisiin paikkoihin, joihin ei normaalisti turistit pääse. Paikalla oli satoja ellei tuhansia intialaisia ja olimme ainoat länsimaalaiset. Hieman saimme tuijotuksia osaksemme, minä varsinkin. Johtunee mustan tukan ja valkoisen ihon yhdistelmästä, mikä on hyvin haluttu kauneusihanne Intiassa. Old Goassa oli juuri alkamassa viisipäiväiset katolisten messut St. Xavierin kunniaksi, joten tutustumisreissu osui täysin kohdalleen.

Myös moskeijoita näkyi jonkun verran. Monen goalaisen mielipide muslimeista ei kuitenkaan ollut millään tavoin myönteinen. Muslimit kun eivät kunnioita tavan mukaan esimerkiksi lehmiä tai koiria ja käyttäytyvät muutoinkin sopimattomasti. Kuski ilmoitti, että hän ei meitä moskeijaan vie (eikä meillä sellaista haluakaan ollut) ja kirosi joka kerta nähdessään muslimin (tai venäläisen). Muutoin kuskimme oli todella harras, ystävällinen ja aatteellinen mies. Hän ei käyttänyt kirosanoja tai juonut edes alkoholia.

Markkinoilla

Arporan kuuluisat lauantaimarkkinat houkuttelevat turisteja ostamaan tuliaisia laidasta laitaan joka lauantai. Kauppialta voi ostaa tupakkaa, teetä ja mausteita (joita ei koskaan kannata ostaa jos niitä yritetään myydä avoimista astioista), kankaita, huiveja, vaatteita, puuesineitä ym. Paikalle kannattaa mennä hyvissä ajoin, koska liikenne puuroutuu kello seitsemän jälkeen illalla aivan täysin ja parkkipaikat täyttyvät. Markkinoilta saa myös paikallista ruokaa, olutta ja livemusiikkia, joten moni viettää paikalla koko illan. Eniten vastaan tuli venäläisiä turisteja, jotka öykkäröivät markkinakujilla täysin humalassa. Vasta toisen kerran lauantaimarkkinoille mennessämme saimme ostettua jotain, sillä ensimmäinen kerta meni tuskastellessa kauheaa ruuhkaa ja kauppiaita, jotka heti puhettamme kuultuaan huutelivat "Mitä kuuluu? Mitä mitä? Looky looky halpa hinta".

Keskiviikkoisin voi suunnata Anjunan markkinoille, jotka nimensä mukaisesti pidetään Anjunan rannalla päiväsaikaan. Ostosten teko tosin on yhtä tuskaa, kun lämpöä on melkein 40 astetta ja kauppiaat roikkuvat käsissä kiinni.

Kuskimme vei meidät paikallisten suosimaan markkinapaikkaan Mapusaan, josta hänkin vaimonsa kanssa käy ostamassa esimerkiksi ruokaa. Siellä viimeistään huomasi, mitä paikalliset itse maksavat samoista turisteille myytävistä tuotteista. Jälleen kerran olimme ainoat valkoihoiset paikalla. Markkinoilta saattoi ostaa neitokakaduja, tipuja, kuivakalaa (joka haisee suunnattoman pahalle, enkä ymmärrä miten kukaan sitä voi syödä missään muodossa), riisiä, hedelmiä, vaatteita, kultaa ja niin edelleen. Mapusassa poikkesimme myös eläinkaupassa ja tee- ja kahvikaupassa, josta ostimme kuskimme suositusten mukaista teetä ja kahvia.

Eläintenystävän paratiisi

Olen ollut pienestä lähtien vannoutunut norsufani. Norsukorut, -esineet ja -kankaat ovat aina miellyttäneet silmääni. Jo alussa tein selväksi, että norsuja on nähtävä. Toisena päivänä näimmekin ensimmäisen maalein koristellun norsun. Tällaisista joukkioista ei kannata erehtyä ottamaan kuvaa niin että he huomaavat, sillä he voivat pyytää siitä suurtakin summaa. Joiltakin turisteilta he yrittävät saada 1000 rupiaa yhdestä kuvasta. Satasta enempää ei kuitenkaan kannata antaa ja jos tilanne ei raukea, poliisin soittaminen paikalle on erittäin suotavaa.

Bondlan eläintarhassa vieraillessamme näimme mm. erilaisia käärmeitä, krokotiileja, tiikerin, BAMBIN(!!), leopardin, riikinkukkoja, piikkisikoja ja hirviä. Sisäänpääsymaksu oli huimat 5 rupiaa. Hullua, kun ajattelee miten arvokkaita eläimiä heillä eläintarhassa oli. Eläintarhan yhteydessä oli kaunis puistoalue, johon paikalliset ja intialaiset turistit kokoontuivat piknikille.

Norsuja pääsimme näkemään jonottamatta, josta kiitos menee jälleen kuskillemme, joka osasi viedä meidät oikeaan paikkaan. Otin norsusuihkun, joka oli parhaita kokemuksia ikinä. Norsu ohjataan altaaseen makoilemaan (mikä on todella hulvaton näky) ja käsketään sen juoda hanasta vettä. Norsunhoitajan avulla kiivetään norsun niskaan istumaan ja odotetaan, milloin norsuneiti on juonut tarpeeksi voidakseen aloittaa suihkun. Huikea kokemus, kannattaa kokeilla jos on mahdollisuus. Norsuajelu oli sekin hieno juttu, norsu kun on niin heeeeeelkkarin iso eläin. Kameliajelut jää kyllä kakkoseksi.

Lintubongarinkin kannattaa suunnata Goalle. Meidän lintubongaukset rajoittuivat tosin indian rolleriin, kingfisheriin ja haikaroihin.

Lehmiä, katukoiria ja kukkoja

Lehmät ovat tosiaan pyhiä ja niillä on oikeus mennä minne tahtovat. Iltasella lehmät parkkeerasivat keskelle liikenneympyrää. Samalla tavalla koirat kulkevat omia polkujaan. Jokaisella baarilla ja kaupalla oli oma maskottikoiransa. Lääkärien ohjeista huolimatta rapsuttelin milloin mitäkin koiraa (osaan tosin olla koskematta selvästi sairaisiin tai kirppuisiin koiriin). Pentuja koiraemät saattoivat imettää kadun laidalla, siellä jos missä kasvaa sosiaalisia ja reippaita koiranpentuja. Mitä aitoon elämään tulee, niin 200m päässä hotellista saattoi olla possuja tai kukkoja vapaana tallustamassa ruoan perässä. Tätä et koe Teneriffalla.

Maailman parasta ruokaa

Ravintola toisensa jälkeen antoi vain lisää makuelämyksiä. Kokeilimme lähes kaikenlaiset mahdolliset ravintolat mm. thaimaalaisen, italialaisen, kiinalaisen, irlantilaisen ja englantilaisen sekä amerikkalaisen. Intialaista vedettiin niin paljon että mausteet alkoivat tulla jo korvista ulos. Mausteplantaasilla tutustuimme luonnon omiin lääkkeisiin ja tuoreisiin mausteisiin. Ostin sieltä kotiin ihonhoitotuotteita, joilla yritän hoitaa atopiaa pois. Tuoreita yrttejä ja mausteita ruoassa.. ah.

Mereneläviä saa laidasta laitaan Goalla. Kingfisher oli aivan mahtavan makuista tandooriuunissa paistettuna. Intialainen valkoviini oli sekin oikein hyvää (Sula Sauvignon Blanc). Kymmenellä eurolla saat lautasellesi hummerin valkosipulivoilla ja höyrytetyillä kasviksilla. Muutoin ruoka on todella halpaa: 100-300 rupiaa / ruoka. Jälkiruokapuoli ei ollut mainittava, mutta harvemmin jälkiruokaa enää tekikään mieli pääruoan jälkeen. Hedelmiä kyllä tuli popsittua, kielloista huolimatta.

Intian kurjempi puoli

Lentokentillä asioiminen on hidasta. Maahan pääsimme suht ongelmitta ja nopeasti, mutta laukkuja jouduimme odottamaan yli puoli tuntia. Tämän jälkeen saimme tapella, jotta laukunkantajat eivät ottaneet laukkujamme (heitä täytyy tipata). Maasta poistuminen oli sitäkin vaikeampaa. Laukunkantajat iskivät heti laukkujemme kimppuun kun pääsimme bussista ulos. Jonotimme ensin Finnairin tiskille tovin, minkä jälkeen viisumiosasto veteli taukoa. Tarkoittaa, että 8 virkamiestä istuu tiskeillään, mutta jono ei vedä ollenkaan.

Pääkatujen hajuihin (haisevat kaatopaikalta ja paskalta) tottuu ja emme itse kyllä nähneet tarpeelliseksi pääkadulla aikaa viettääkään, kun hotellimmekin sijaitsi pienemmän kadun varrella. Jos koirat, lehmät ja muut eläimet häiritsee - älä mene Intiaan. Jätehuolto on tosiaan olematonta ja oikeastaan ainoa keino hävittää roskat on polttaminen, jota eivät sitäkään kaikki tee. Lehmät ja koirat ruokailevat jätekasoilla iltaisin. Hotellit ja niiden pihat kyllä pidetään siisteinä, samoin omien kauppojen edustat (lakaisemalla roskat ja pöly tielle tai viereisen kaupan pihaan). Shackien edustoilla oli myöskin siistiä, mutta suosituimmilla rannoilla shackien ulkopuolella saattoi lojua jos minkälaista meren tai venäläisen turistin mukanaan tuomaa roskaa.

Vatsa ei kestä paikallista bakteerikantaa. Varauduimme Helioparin lisäksi matkaan rokottein (lavantauti, polio, hepatiitti A ja B) ja maitohappobakteerein. Yritimme jonkun verran katsoa, missä ja mitä syömme. Mahatautia emme kumpikaan saaneet, mutta muutoin vatsa oli välillä koetuksella. Paikalliset apteekit ovat hyvä apu tähän. Kerrot mikä vaivaa, ja tiskin takaa löytyy mitä ihmeellisimpiä lääkkeitä reseptivapaana - ja halvalla tietysti.

Venäläiset ja intialaiset turistit olivat niitä pahimpia. He tosiaan roskasivat ja kohtelivat ihmisiä kuin paskaa. Hotelleissa he saattoivat möykätä keskellä yötä. Hotellimme henkilökunta opastikin, ettei joulukuun puolenvälin jälkeen Goalle kannata tulla, ennen kuin uusivuosi on juhlittu pois alta. Hinnat nousevat pilviin ja joka paikassa vilisee venäläisiä ja intialaisia, jotka tekevät kaikkien lomasta helvettiä.

Rantaelämää

Bagan ruuhkarannan jälkeen oli fantastista päästä ensimmäiseen todelliseen rantaparatiisiin Morjim Beachille, joka osoittautuikin suosikkirannaksemme. Sain sieltä oman koirankin, joka parkkeerasi itsensä aina meidän rantapetien luokse (annoin sille kaikki ruoantähteet). Shackin palvelu oli oikein ystävällistä. Saatoimme Kingfisherin (olut, josta minäkin pidin) lisäksi tilata vaikkapa drinkkejä, intialaista ruokaa, pastaa tai kokonaisen ananaksen taikka vesimelonin. Morjimissa oli todella rauhallista. Ensimmäisen Morjimin reissun aikana näimme myös kolme delffiiniä.

Rättikauppiaat kiersivät rantapedit kaukaa Morjimissa, sillä heidät ajettiin samantien pois sekä koirien että shackin työntekijöiden toimesta. Kun yksikin rättikauppias meni shackin ohi, ilmoitti ensimmäinen koira tunkeilijasta, minkä seurauksena kolmen shackin koirat ryntäsivät kaikki paikalle haukkumaan ja häätämään tunkeilijaa pois. Meidän köllötellessä auringossa ja meressä, kuskimme odotti tyytyväisenä elokuvaa katsellessa ja kavereiden kanssa jutustellessa, kunnes halusimme palata hotellille. Taksista maksoimme 600-2700 rupiaa / päivä riippuen tuntimääristä ja kilometreistä. Huom: myös osa taksikuskeista yrittää pyytää aivan käsittämättömiä summia ja he myös saattavat tehdä ohareita yms.

Kävimme kävellen myös Calangute Beachilla, joka osoittautui helvetiksi. Lounastimme venäläisshackissa, jossa työntekijä tilasi laskuumme kaljan. Kaikkialla muualla englantia ymmärrettiin oikein hyvin, paitsi kyseisessä paikassa, vaikka työntekijät sielläkin olivat intialaisia. Ruoka ei ollut oikein kehuttavaa ja pöytämme ympärillä pörräsi kärpäsiä. Tämä olikin ensimmäinen lounaamme Goalla ja virheistä oppi nopeasti.

Morjimin lisäksi kävimme myös Ashwemin, Majorcan (Etelä-Goaa) ja Mandremin rannoilla. Aivan loistavia paikkoja kaikki. Majorcalla oli hieman liikaa rättikauppiaita, mutta muualla saatoimme huoletta uinua silmät kiinni auringossa pelkäämättä että tavaramme varastetaan. Hiekka oli puuteria ja rapujen touhua oli mahtava seurata. Törmäsin lähes kirjaimellisesti myös järkyttävän suureen kotkaan, joka istuskeli rantakivikossa. Olin tutkailemassa kalojen ja rapujen elämää ja kun nostin katseeni hiekasta ja kivistä kesken kävelyn, istui nenäni edessä suuri kotka.

Rannoilla emme törmänneet kuin kerran kahteen suomalaiseen turistiin. Muutoin näimme suomalaisia koko loman aikana ainoastaan hotellilla. Siis siitäkin huolimatta, että suomalaisia turisteja on niinkin paljon Goalla, että paikallisista monet osaavat edes jotain suomeksi. Emme kertaakaan käyttäneet matkanjärjestäjän palveluita, kiitos kuskillemme.

Lopuksi

Mietin, miksi joku tahtoo lomamatkalle uudestaan samaan kohteeseen, mutta nyt minusta tuntuu itsestäkin siltä: seuraava rantaloma tulee aivan varmasti olemaan Goa. Kahden viikon aikana näimme vain osan Panjimia ja kävimme vain yhdellä risteilyllä (joella ja merensuussa itsenäisyyspäivänä). Rannoistakin näimme vain murto-osan. Räätälilläkään emme ehtineet käydä ja ostoksia olisi voinut tehdä paljon enemmän. Ruokapaikkoja jäi kokeilematta useita kymmeniä.. tai satoja. Joka päivä kahden viikon aikana Goa yllätti aina vaan uudestaan ja uskon että se voi tehdä sitä vielä tulevaisuudessakin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Nyt keskustellaan paljon Kiinan ja Intian eroista. Intian kaaottisesta myllerryksestä veikataan voittajaa pitkässä juoksussa vaikka päällisin puolin suu teipattuna moottoritietä kapitalismiin resepti Kiinassa näyttää tuottavan massoille parempaa elintasoa.

Ilkka Järvelä

Yleensä en lue pitkiä blogikirjoituksia mutta tämä oli poikkeus. Loistava matkakertomus Jenna, tällaisia lukee mielellään.

Itse en ole käynyt Goalla mutta olen käynyt Intiassa, tuolla New Delhin suunnilla ja muunmuassa Taj Mahalissa. Mulla on ollut sellainen käsitys että Goa ei olisi niin "paha paikka" siis tarkoittaen kaoottista liikennettä lehmineen ja muine eläimineen & kauppiaat, kerjäläiset mutta näyttääpä niitä riittäneen sinnekin ihan tarpeeksi. Ero elämäntyyliimme ja siihen mihin täällä olemme tottuneet on tuolla Intiassa melkoinen.

Aira Joki

Viisi kertaa olen käynyt Goalla ja aina juuri tuolla mistä blogisti kirjoittaa, eli pohjoisessa, Baga Beach on todella tuttu. Se oli suosikkirantani. Goa on mahtava paikka jota tosin intialainen yläluokka ja venäläiset olivat kovaa vauhtia pilaamassa jo 2006 kun siellä viimeksi kävin. Liikaa vesiskoottereiden käryä.

Ensi kerralla kannattaa vuokrata skootteri, se on mielestäni paras menopeli tuolla. Vasenpuolinen liikenne voi aluksi tuntua kaoottiselta mutta siihen tottuu.

Käyttäjän mctimo kuva
Timo Korpelainen

"intialainen yläluokka ja venäläiset olivat kovaa vauhtia pilaamassa jo 2006.."

Hmmm...et taida pitää venäläisistä ja yläluokan intialaisista.
Rasisti.
Suvaitsematon.

Aira Joki

Jos olisit käynyt paikassa tietäisit mitä tuolla tarkoitan, blogisti kirjoitti samasta ilmiöstä. Helppo tietämättömän huudella.

Käyttäjän Poika kuva
poika heinänen

2006 Oli oma (toistaiseksi) viimeinen reissuni. Vuodenvaihteen ali ja yli muutama kk.

Ilmiö josta puhutte on todellinen ja oletettavasti pahentunut. Intialainen yläluokka onneksi valtaa paikat melko harvoin, ehkä kerran viikossa.

Intiaan kannattaa mennä intia-asenteella, niin ei järkyty ;)

Käyttäjän mijaakko kuva
mikael jaakkola

Intialainen on maailmalla tunnettu kaupan kansalainen, eikä heivaa helpolla tilannetta - eikä missaa turismisi kalpeaa nahkaa. Myöhemmin pääset hieman helpommalla. Paikallista kerman kuorintaa.

"Oma" kuski on hyvä juu. Hän toimii kuin opas ja arvostaa sitoutumista. Arvosta sinäkin. Kuski mollaa venäläisiä asiakkaitaan, jotka eivät kunnioita yleisiä eettisiä sääntöjä. Jos siis buukkaat kuskin päiväksi, et nappaa toista taksia takaisin kuuden tunnin jälkeen, koska et jaksa käppäillä takaisin jättöpaikalle, jossa uskollinen kuljettajasi odottaa. No, ei suomalainen hevillä niin teekään, mutta veli venäläinen kuulemma tekee.

Aika samantyylisiä kokemuksia. Paitsi että, ei vieraaseen kulttuuriin kannata (siippa) mennä takki auki ihmettelemään että kaikki ei toimi niin kuin kotona. Ihan yleinen maailman ohje.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset